Luontokuvablogi, naturephotoblog


Erityisesti rakastan rantamaisemakuvia
ja matalalta paistavaa aurinkoa.
Ihana pohjoinen valo!

#valokuvaus #luontokuvaus #kuva #valokuva #luontokuva #Finland
#naturephoto #photography #landscapephotography


Google translator

perjantai 27. lokakuuta 2017

Ruskan ihana aika...

Minusta tuntui, että ruska oli Helsingissä tänä vuonna poikkeuksellisen pitkä ja uskomattoman ikimuistoisen upea. Tai ehkä se johtui siitä, että koin sen niin vahvasti ja oli paljon aurinkoisia päiviä, jolloin kävin ulkona sitä ihailemassa ja kuvaamassa. Vielä vähän aikaa sitten tuntui, että en millään kestä sitä, että se loppuisi. Nyt kuitenkin se, että ensilumi tuli tännekin, ja että sateet ja kovat tuulet ovat riipineet lähes kaikki lehdet jo alas, ei tunnukaan niin pahalta, vaan onneksi vain luonnon normaalilta kiertokululta. Ei se silti tarkoita, että edessä oleva pimeämpi, märempi ja jäätävämpi aika olisi välttämättä kiva ja ongelmaton. Mutta on niistä ennenkin selvitty. :)

Nyt kuitenkin niihin ruskakuviin, joita on ollut niin paljon, ettei läheskään kaikkia ole tullut vielä edes kunnolla läpikäytyä. Ehkä sitten talven mittaan tulee niitäkin katsottua, vaikka ruskakuviin takaisin palaaminen on aina tuntunut jotenkin väärältä.








Kuvia on niin valtavasti, että valinta on hirmu haastavaa. :) Yllä muutamia tuokiokoosteita.






Yllä eräitä maanviljelyyn ja karjanhoitoon liittyviä hetkiä. Lehmäkuvan aamupäivänä oli upea sumuaurinkoyhdistelmä muutaman tunnin ja vaikka oli kylmä, niin oli upea kokemus, että lähdin kameran kanssa ulos heti herättyä ja ulos vilkaistua. Mitä siitä, että aamupala taisi tulla syötyä vasta n. 13.30... :D






Yllä syksyisiä yksityiskohtia. Niin paljon oli kuvattavaa ja värit vastavalossa olivat usein kaikkien kiehtovimpia.








Aurinkoisina hetkinä rannat olivat kaikkein huikeimpia paikkoja. Lintuja en juuri nähnyt ja usein auringon kurkkausta joutui odottelemaan, mutta kyllä ne hetket sitten korvasivat odotuksen.







 Mutta kyllä sisämaassakin monesti sai haukoa henkeään, kun lehdet loistivat matalassa auringonvalossa niin, ettei sitä mitenkään kukaan voi koskaan täysin kuvaan ikuistaan.







 Niin monenlaista ihanaa hetkeä... Onneksi on olemassa kamera, joka patistaa ulos ikuistamaan ja kuvat, joiden avulla voi muistella kaikkea upeaa nähtyä ja koettua. Eihän sitä tiedä, millainen on seuraava syksy tai kenenkään kohdalla, koittaako se edes varmasti. Mutta tästä ruska-ajasta olen ainakin tosi kiitollinen. :)