Ah, leppeä kesäilta, kuumuus jo haihtunut, mutta vielä lämmintä ja valoisaa. Aurinko paistaa ihanasti yhä alempaa, ennen kuin plumpsahtaa kokonaan taivaanrannan taa. Vaikka oli arki-ilta, niin ihmisiä oli vielä paljon: kalastamassa ja ulkoilemassa muuten Vanhankaupunginkosken tietämillä.
Matalalta paistava aurinko on minun suuri suosikkini. Se luo oman erityisen tunnelmansa, valo on kellertävää, ei niin kovaa kuin keskipäivällä. Ja syntyy varjoja ja jänniä kontrasteja. Kun siihen lisätään vielä vettä tai puita, niin minä voisin kuvata loputtomasti, ihan mitä vain!
Kalastajien hahmot ovat aina jänniä, se hiljainen odotus ja rauhallisuus. Teini-iässä olin itsekin innokas kalastaja, olisin varmaan vieläkin, ellei se tuntuisi eläinrääkkäykseltä. Joten en siis kalasta, vaan syön kyllä kalaa, melko tekopyhää, myönnetään.
Pitäähän siitä Matinkaari-sillasta aina olla ainakin yksi kuva, tässä se normikuva. On niitä parempiakin nähty...
Tämä koskikuva piti vielä käydä jälkikäteen lisäämässä. En oikein ymmärrä, miksi osa samalla tunnuksella Picasa3:ssa merkatuista kuvista, ei tule mukaan kun sillä tunnuksella etsii valittuja kuvia tiedostopuolelta. Ihmeellisiä ovat tietokonemaailman ilmiöt...
Tästä luonnon värileikistä tykkäsin kovasti. Aurinko ja vesi, ja syntyy aitoa kultaa. Yhdessä toisessa kohdassa rantapuiden heijastus teki rantavedestäkin ihan kirkkaan vihreän, kateudesta kenties?
Mutta kun aurinko laski mailleen, niin taivaan täyttivät mitä ihmeellisimmät jostain eläintarhasta karanneet oliot, jotka ovat selvästi menossa porukalla tuonne vasemmalle päin. Lienevätkö matkalla iltakaljalle??
Kotimatkalla, ylhäällä mäenpäällä, missä aurinko ei vielä ollut laskenut, tuli vielä vastaan tälläinen näky.
"Oi, mikä ihana ilta! Voi tapahtua mitä vain"
***
