Luontokuvablogi, naturephotoblog


Erityisesti rakastan rantamaisemakuvia
ja matalalta paistavaa aurinkoa.
Ihana pohjoinen valo!

#valokuvaus #luontokuvaus #kuva #valokuva #luontokuva #Finland
#naturephoto #photography #landscapephotography


Google translator

perjantai 11. marraskuuta 2011

Eilistä päivää

Tänään on taas tasaharmaata, mutta tässä välissä oli kaksi aivan uskomatonta tyyntä aurinkoista päivää. Tässä jotain otoksia eiliseltä.



Yöllä oli ollut ensimmäinen pakkanen ja ihan kunnollinen sellainen. Päätimme lähteä läheiselle Viikin ulkoilualueelle päiväkävelylle.



Tälläisiä oli puussa. En ole ennen huomannut tähän vuodenaikaan, ovatko erehtyneet vuodenajasta, vai kuuluvatko todellakin syksyyn?



Maassa oli ihanasti kuuraisia lehtiä, jotkut vielä ihan huurteessa, toiset taas jo melkein sulaneita. Olisin voinut niitä lehtiä ihailla tuntikausia ellei kanssakuvaaja olisi ollut koko ajan menossa eteenpäin, mokoma! :)



Niin valtavan paljon kaikkea kiehtovaa, sen näkee tästä järjettömästä kuvamäärästäkin ja silti oli vaikea karsia...



Lahdelle päin kuvaus ei oikein onnistunut vastavaloon ja ihan rantaan ei pääsekään ja ranta on luonteeltaan hieman ei-kuvauksellinen.



Ja niitä lehtiä pitää taas pysyähtyä kuvaamaan... "Tule jo!"




Vastavaloon syntyi myös tämä jännä peikkometsä.



Ikivihreät kasvit ovat ihania, eritoten tähän vuodenaikaan, eikös ole melkein kuin kesällä?



Pieni lampi oli jäässä vielä keskipäivälläkin. Kun kuvailin sitä, yksi tuhatta ja sataa ohikiitävistä fillaristeista huusi mennessään: "Kuukauden luontokuva!" No, ei sinnepäinkään, mutta kiva kuvailla silti...



Valot ja varjot muodostavat matalan auringon aikana kiehtovia yhdistelmiä.



***




***




Ja pitihän niitä valkoisia mötiköitäkin kuvata, kun niitä oli pelloilla niin valtavan paljon joka puolella. Tänään luin uuden nimityksen niille, ovat kuulemma "kotelovaiheen kepulaisia"! :)



Nälkä alkoi ahdistaa ja piti sitten lähteä hipsimään kotiin päin...

Toivotaan, että kauniita syystalvipäiviä tulee kaikille paljon lisää!

***

16 kommenttia:

Pia Koskinen-Sanchez kirjoitti...

Myllypuron vesitorni näkyy monestakin paikasta.Siskoni parvekkeelta..j.n.e On jännä että on monta vuodeaikaa samaan aikaan. Eri värejä, aurinko matalalla tekee väreistä vielä hienompia. On sumua ja vihreyttä. Jäätä en ole vielä kohdannut, mutta sekin päivä vielä tulee..

Kiki kirjoitti...

Vuodenaikojen päällekkäisyys on todellakin jännä ilmiö, Pia. Päivää aikaisemmin Vuosaaren rannalla tyynessä oli auringossa lämmintäkin kuin kesällä, eilen ei ihan yhtä lämmintä, auringossakaan.

Pipsa-Pippuri kirjoitti...

Onpas hauskat kuvat: tuo linnun lentoon ponnistus ja ensimmäisessä kuvassa kaverilla tiukka vauhti päällä pyörän kanssa. Ehditkö alta pois?

Kuura kruunaa ruskan niin viehättäväksi.

Kiki kirjoitti...

Tuolla ulkoilutiellä fillaristit todella painavat keskellä arkipäivääkin tuhatta ja sataa, Pipsa, siispä varovainen on pakko olla! Yritän ymmärtää, mutta siellä on kapea mutkainen huonon näkyvyyden sivupolkukin ja siellä on sama meno, huh!
Superupeita nämä tämän viikon tyynet aurinkoiset päivät!

Liplatus kirjoitti...

Matala aurinko tuo särmää kuviin, valon taittuessa.
Upeita on kuuraiset lehti kuvat.

Kiki kirjoitti...

Kiitos, Liplatus! Onneksi syksyn kauneus ei ole vieläkään ohitse, vaikka lähes kaikki lehdet ovatkin jo maassa.

Pitsit sekaisin kirjoitti...

Hmm, kuura se kuvittaa luontoa, välillä koko alaltaan ja taas välillä vain pieniä pälviä maassa. Monipuolinen, kauniinvärikäs kuvasarja, kooste syksyn jokaisesta olomuodosta. Niin kaunista...:)

orvokki kirjoitti...

Ihan selvää pakkasta on ilmassa. Talvi tekee tuloaan. Kuura lehdissä on upeata.
Kivat kuvat ! Ja varmaan oli kiva luontoretkikin.

Kiki kirjoitti...

Kuuran kuvaus on kivaa, Orvokki! Saa nähdä, miten marraskuu etenee...

Kiki kirjoitti...

Kiitos, Pitsit sekaisin! Syksyn ensimmäisessä kunnon kuurapäivässä on aina erityistä tunnelmaa.

ulleriina kirjoitti...

Kiitos upeista syyskuvista.
On se vain se syksyn luonto kaunista, kun sen oppii näkemään "sillä silmällä".

Kiki kirjoitti...

Kiitos, Ulleriina! Niin paljon kauneutta on kaikkialla, myöhäissyksyssäkin. Toivon, että avaudun yhä paremmin näkemään sen.

Kaarnikka kirjoitti...

Kiitoksia ihanista kuuraisista kuvista. Täällä päin kuura-aamuja on ollut harvakseltaan tänä syksynä. Kuuraa, aurinkoa ja pakkasta (pientä) odotellen

Kiki kirjoitti...

Kiitos, Kaarnikka! Eipä sitä kuuraa kovin usein täälläkään ole näkynyt. Mutta kunhan ilmat kylmenee, niin eiköhän sitä pian saada. Tänään paistaa osin aurinko, ihanaa!

a-kh kirjoitti...

Kotilovaiheen kepulaisia! He he.

Kiki kirjoitti...

Niinpä, A-KH! Ihanaa, että maailmassa on huumoria... :)