Luontokuvablogi, naturephotoblog


Erityisesti rakastan rantamaisemakuvia
ja matalalta paistavaa aurinkoa.
Ihana pohjoinen valo!

#valokuvaus #luontokuvaus #kuva #valokuva #luontokuva #Finland
#naturephoto #photography #landscapephotography


Google translator

sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Mustikkamaalla, "Oi mikä ihana ilma..."

Mustikkamaalle päädyimme, kun lähdin pienten terveysongelmien kanssa kotoa autolla periaatteella, että jokaisessa risteyksessä valitsen intuitiivisesti yhtään ajattelematta lopputulosta. Matkalla pysähdyimme hetkeksi Kulosaaren hautausmaan kieppeille, tosi kaunis pieni hautausmaa, mutten sen alueella juuri kuvannut. Ulkopuolelta tälläinen rantamaisema.



Sitten Mustikkamaalle, joka on upea merellinen ulkoilusaari, mutta myös läpikulkusaari Korkeasaaren eläintarhaan menijöille.



Mustikkamaalla on upeita hiekkarantoja, mahtavia rantakallioita, näkymiä sekä kaupunkiin päin että saariston puolelle.



Tähänkin kuvaan löytyi mm. Uspenskin katedraali, mopojen kiihdytysrata ja lahdella pienellä perinnepurrella luoviva purjehtija.



Ilma oli kuin morsian syksynalkutunnelmineen, mahdollinen sade jäi onneksi puuttumaan, koska ymmärsin raahata sadeviittaa mukana.



Saattaa olla, että jostain Mustikkamaan kolkasta löytäisi vielä mustikoitakin, mutten lähtenyt tutkimaan, vaan tyydyin kuvaamaan tätä kasvia.



Tässä näkymää Vanhankaupungin lahdelle päin ja mukaan poimittu Helsingin toistaiseksi ainoan metroradan värikäs metrojuna.



Sisämaasta löytyi myös tälläinen pieni pensaankokoinen vaahteran näköinen puu, jokaisen lehden väri oli juuri tämä yhtään liioittelematta.



Tässä kuvassa istuskelen hiekkarannalla ja kuvailen Helsingin edustan ulapalle päin. Tämä näkymä täytti vielä iltanikin ihanalla valon ja meren ja tilan huumalla. Voidapa pakastaa tällaisen ja upota siihen talvipakkasella...



Lintuja ja purjeveneitä oli myös paljon näkyvissä, harmi, että nämä joutsenet eivät olleet lainkaan kiinnostuneita poseeraamaan.



"Ei vettä, rantaa rakkaampaa..." Uimaankin olisi varmaan voinut mennä, muttemme kulkeneet tällä kertaa saarta kiertävää ympyrärantareittiä kokonaan, joten varsinainen uimaranta jäi näkemättä. Veikkaanpa, että siellä oli ainakin auringonpalvojia, ehkä uimareitakin...



Kaikkea merellistä löytyi: hiekkaa, kallioita, kiviä, lintuja, aaltoja, kimallusta, niin monenlaista erilaista näkymää. Olisihan siellä voinut kuvata ja nauttia loputtomiin. Mutta jokin aina veti taas liikkeelle...



Mustikkamaan telakka-alueen vierestä vie pieni laituri-silta pikkuiseen Honkaluotoon. Siltä sillalta bongasin vielä tälläisen jännän yhteisnäkymän. Jostain käsittämättömästä syystä purjehduskilpailun yleisö vain vaikuttaa täysin pitkästyneeltä, vaikka kisa vaikuttaa kiehtovalta...

Näin paljon kuvia oli pakko julkaista, sorry, ja silti jätin pois niin monta kiehtovaa kuvaa...

Oikein ihania valoisia syyspäiviä roppakaupalla teille kaikille ja ihania retkiä marjaan, sieneen, kuvailemaan tai vaan olemaan ja nauttimaan!

***

22 kommenttia:

Sirpa kirjoitti...

Upeat näkymät olit
vanginnut kamerallasi,
talvea varten!
Lisääkin kuvia olist voinut laittaa.
Nuo vaahteran lehdet, mikä väri...!!
Kaunis postaus.

Pia Koskinen-Sanchez kirjoitti...

Mustikkamaa on tuttu paikka. Vietin siellä paljon aikaa nuorena, kesäsin ja juhannusjuhlilla. Olen ollut myös mukana noissa purjehduskilpailuissa ja pokaalinkin olen saanut. Aivan ihania kuvia ja joutsenet ilmeisesti miettivät sitä etelään lähtöä. Mukavia syyspäiviä sinullle.

Kiki kirjoitti...

Kiitos, Pia! Purjehtimisen osaaminen on varmasti ihanaa, itselläni ei ole valitettavasti viitseliäisyys riittänyt tämän hienon lajin kunnolliseen opettelemiseen, vaikka hyvä mahdollisuus siihen olisi ollutkin.
Helsingillä on paljon hienoja rantapaikkoja, Mustikkamaa on mielestäni yksi itäpuolen parhaimmista.
Oikein upeita syyspäiviä Sinullekin!

Kiki kirjoitti...

Kiitos, Sirpa! Ihmettelin itsekin sitä vaahteran lehtien väriä, jokainen lehti sen värinen! Mutta tänään toisella rannalla (Laajasalon Tullisaaren ulkoilupuisto) näin toisen vastaavan värisen, siinä oli vieressä myös oranssilehtinen versio. Lienevätkö peräisin jostain jalostetusta versiosta?
Oikein upeaa syksynjatkoa Sinulle!

Manteli kirjoitti...

Kauniit syyspäivän kuvat, ensimmäinen kuva on rauhallisen kaunis, hienot värisävyt. Tänään tuntui vielä niin kesäiseltä, lämpömittari kohosi 20 asteeseen, perhosiakin lenteli muutama.
Kiitos kauniista kuvasarjasta ja mukavaa syksyä sinulle!

Pitsit sekaisin kirjoitti...

Kaunis ja mielenkiintoinen kierros tutuilla paikoilla. Sait taltioitua osuvasti Helsingin hengen, joka on myös paljon muuta kuin rumia rakennuksia ja autojen rivistöjä. Ja mertahan meillä riittää...:)

Kiki kirjoitti...

Kiitos, Manteli! On todella upeaa, että vielä on ollut näin kesäisiä päiviä. Toivottavasti syksy jatkuu kauniina.
Mukavia syyspäiviä Sinulle!

pike kirjoitti...

Kyllä on komeita kesä ja syksy kuvia, tuossa katedraalissa on tullut käytyä,ja metrolla matkustettua, meri on niin lähellä Helsinkiä kauniine purjeveneineen.

Pipsa-Pippuri kirjoitti...

Lauantaina oli todella upea ilma.
Vaahterassa on erikoisen voimakas väri, hieno löytö. Saa nähdä, tuleeko millainen ruska tänne etelään.

Kiki kirjoitti...

Kiitos, Pepita! Helsingin merellisyys on ihana asia, ja Suomen saaristo myös, kaikkina vuodenaikoina.
Mukavaa syksynjatkoa Sinulle!

Kiki kirjoitti...

Kiitos, Pipsa-Pippuri! Kelpasi lauantaina ulkoilla ja ihailla syksyn ensimmäisiä merkkejä. Toivotaan, että syksystä tulee kaunis! Ruskan merkkejä on onneksi aika pitkällä ajalla.

-Asta- kirjoitti...

Kyllä on kaunista! Syksyn värejä olet löytänyt jo paljon. Täällä ruska taitaa rupsahtaa ihan ruskeaksi. Hauska tuo viimeinen kuva :)

Kiki kirjoitti...

Kiitos, Valokki! Toivottavasti ei syksynne sentään ihan pelkästään ruskeaksi mene, vaan saatte kuulaita syyspäiviä kelta-punaisine sävyineen.

orvokki kirjoitti...

Ihana kuvasarja. Muistelen, koska olen viimeksi ollut Mustikkasaarella, varmaan joskus nuorena. Korkeasaareenkin aina lautalla tai jäätä pitkin kävellen - vuosisata sitten.

Kuvasi houkuttaa joskus piipahtamaan tuolla, ihan nostalgiankin takia.

Kiki kirjoitti...

Kiitos, Orvokki! Mustikkamaa on mukava paikka, ehkä kaikki ei enää ole samoin kuin joskus aikoinaan, mutta uskoisin sieltä merellistä kauneutta silti riittävästi löytyvän jokaiselle kävijälle.

Laura Delegal - Leroy Photography kirjoitti...

Wow, such beautiful landscapes. Love the sunlight play on the water.

Kiki kirjoitti...

Thank you, Laura!

Kiki kirjoitti...

On se upeaa, Pitsit sekaisin, että Helsingillä on tälläiset rannat (ja vähän muitakin ulkoilualueita), miten täällä muuten jaksaisi ollakaan!

Leenamarketta kirjoitti...

Hieno kuvasarja ja pääsin tunnelmaan sisälle toella. Niin kesäisen lämpimän näköistä! Ihmeellistä näin syksyn kahmeessa. Meri jäi minulta kuvaamatta tällä kertaa, kutsua ei saaristoon kuulunut, joten ...
Kaunista kaunista on...

Kiki kirjoitti...

Harmi, Leenamarketta, että meri on jäänyt Sinulta kuvaamatta. Mutta toisaalta onhan meri siellä ympäri vuoden, aina rannat ovat jollain lailla kuvauksellisia ja kauniita katsella. Se on ihana tietää.

seijastiina kirjoitti...

Aivan ihanat kuvat, meri linnut luonto ,siinä sitä on voimaa ammentaa meille ♥
Tosi kauniisti kuvattu, paljon hanhiakin.
Oikein hyvää värikästä syksyä ja iloa!

Kiki kirjoitti...

Kiitos, Seijastiina! Meri on ihana elementti. Oikein hyvää syksynjatkoa Sinulle!