Luontokuvablogi, naturephotoblog


Erityisesti rakastan rantamaisemakuvia
ja matalalta paistavaa aurinkoa.
Ihana pohjoinen valo!

#valokuvaus #luontokuvaus #kuva #valokuva #luontokuva #Finland
#naturephoto #photography #landscapephotography


Google translator

maanantai 6. joulukuuta 2010

Matinkaarelta Vanhankaupunginlahdelle

Eilen piti taas lähteä Vanhankaupunginlahden rantamille, kun ilma oli leppeä ja vaikutti kuvaukselliselta. Emme olleet ainoat, jotka olivat saaneet saman idean. Harvoin olen siellä yhtä paljon kuvaajia nähnyt.


Tässä ylläolevassa tuli juuri sitä ihanaa matalaa aurinkoa, johon olen niin ihastunut. Sitä ei kestänyt kuin hetken, mutta hienoa että tuli.


Jäällä oli paljon pilkkijöitä ja mahdollisesti muitakin ulkoilijoita. Toivottavasti noudattavat varovaisuutta. Tässä on mies ja kaira matkalla kohti mahtavia saaliita.


Tässä näkyy maiseman lisäksi pilkkiporukkaa laajemminkin.


Valaistusolosuhteet vaihtelivat mukavasti. Mukavia kuvia sai, jos oli oikeassa paikassa oikeaan aikaan, mikä ei tietysti aina onnistunut. Se kameralla metsästämisestä tekee niin kiehtovan.


Ruovikko sai hienon värin auringon piipahtaessa.


Tässä yllä vielä kuva toiselle puolelle eli Vanhankaupunginkoskelle päin.

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

***

4 kommenttia:

Sirpa kirjoitti...

Taas aivan ihania kuvia. Kiitos!
Kun blogeihisi on tutustunut,
niitä onkin "pakko" seurata.

Mukavaa itsenäisyyspäivää:))

Kiki kirjoitti...

Kiitos paljon, Sirpa!

kesän taikaa kirjoitti...

Olet hienosti saanut ruovikon kuviin ja sen värin. Näissä kuvissa henkäilee kevät.

Manteli kirjoitti...

Kauniita talvisia kuvia ja tilannekuvia pilkkikansasta, nämä ovat mukavia katsella.
Hyvää itsenäisyyspäivää!