Luontokuvablogi, naturephotoblog


Erityisesti rakastan rantamaisemakuvia
ja matalalta paistavaa aurinkoa.
Ihana pohjoinen valo!

#valokuvaus #luontokuvaus #kuva #valokuva #luontokuva #Finland
#naturephoto #photography #landscapephotography


Google translator

keskiviikko 3. marraskuuta 2010

Rantamaisemaa Vuosaaren rannoilta eri valaistuksissa

Tiistaina oli, toisin kuin tänään, luvattu lähes tyyntä ja poutaista säätä, joten päätimme tehdä päiväretken Vuosaareen Uutelan luontopolulle kameroiden kanssa. Ilma pysyikin oikein mukavana koko retken ajan ja kuvailimme innokkaasti, kun kiertelimme n. 4 km:n lenkkiä lisämutkin. Aikaa käytimme 3,5 tuntia ja yhteensä otimme lähes 1000 kuvaa. (Valitse nyt siitä sitten julkaistaviksi osa!)
Heti alussa oli kaikkein upein sää, kun kaukana merellä oli vielä sumua, mutta lähtöpaikassamme aurinko paistoi jonkin aikaa.




Paikoitellen oli ihan aurinkoistakin, melkein kuin kesällä.


Sitten tuli taas erilainen jännä valaistus, kun aurinko melkein paistoi pilven läpi ja tausta oli tumma
.


Viimeisessä merimaisemakohdassa oli tasaisen harmaata, mutta kaukana merellä värikäs raita. Valitettavasti kameroidemme kyvyt eivät riittäneet niiden valoalueiden kunnolliseen kuvaukseen.






Tietokoneongelmaakin tässä vähän on, eikä kaikki mene ihan niin kuin toivoisin.


**



8 kommenttia:

kesän taikaa kirjoitti...

Hienoja kohteita ja hyvää jälkeä olet kameroinesi tehnyt.
Otatko muuten raakakuvia vai onko kuvasi käsittelemättömiä?

Kiki kirjoitti...

Kiitos! Osassa kuvia olen joutunut horisonttia suoristamaan, kun harittavista silmistä ja kuvaustilanteessa tärisevistä käsistäni johtuen horisonttilinjan sisältävät kuvani usein kallistuvat vasemmalle ;)
Paria kuvaa olen myös hieman rajannut.

Manteli kirjoitti...

Hienoja värejä ja maisemia olet tallentanut, tähän aikaan vuodesta saa pehmeän sini-harmaasävyisiä kuvia.
minullakin horisontit kallistelevat, melkein joka kuvaa saa suoristella ja rajailen myös ahkerasti.

Pipsa-Pippuri kirjoitti...

Tuttuja maisemia, on tullut kuvattua tuota samaa vinoa puuta, rantakalliota ja mökkiä niemen kärjessä.
Valo tuo kyllä kuvaan sen sielun.

Kiki kirjoitti...

Tykkään siitä laguunien viereisestä niemenkärjestä erityisesti, Hesan upeimpia paikkoja laajoine merinäkymineen, yritän käydä siellä ainakin kerran vuodenajassa.

Eko kirjoitti...

Kauniita maisemia kauniisti kuvattuina..
Hyvää jatkoa maisemakuvillesi...!!

a-kh kirjoitti...

Mukavia nuo ilmassa kelluvat saaret.

Pia Koskinen-Sanchez kirjoitti...

Ihanat maisemat!